Apple Tree Ranch

perustettiin vuonna 2005. Lännenratsastustallimme sijaitsee Siuntiossa, 10km:n päässä Kirkkonummen keskustasta ja noin 42km:n päässä Helsingistä.

Jalostamme appaloosa-rotuisia hevosia ja tarjoamme eritasoisia ratsastustunteja ja unohtumattomia elämyksiä hevosillamme.

Appaloosat saivat nimensä Idahossa sijaitsevasta Palouse-joesta. Siellä asui eräs nez perce-nimiseen heimoon kuulunut intiaani joka omisti arvokkaan lauman täplikkäitä hevosia. Maanviljelijät kutsuivat hevosia “palouse”-hevosiksi josta tuli sitten a palouse ja lopulta appaloosa.

Appaloosahevosen säkäkorkeus vaihtelee 1,42 ja 1,62 välillä. Paino voi vaihdella 430-570 kilon välillä. Tämän päivän ihanne-appaloosa on symmetrisesti rakentunut ja lihaksikas. Luonteeltaan appaloosat ovat rauhallisia ja miellyttäviä. Niitä voi käyttää esim. karjanajoon ja kaikissa ratsastuksen lajeissa lännenratsastuksesta esteratsastukseen.
Jokainen appaloosa on yksilöllinen.

Hevosemme ja ponimme asuvat pihatossa jossa niillä on mahdollisuus liikkua ja syödä omien tarpeittensa mukaan. Niillä ei ole hevosenkenkiä, vaan ne ovat kaikki “paljain jaloin”. Kavioita vuollaan säännöllisesti ja pihatossa on myös kolme erilaista pohjaa, joka kukin hoitaa kavioita omalla tavallaan.